Kokkola kulkee mukana maailmalle

Joonas Haavistolle Kokkola on lapsuuden koti. Idyllinen ympäristö. Hyvä paikka kasvaa. Pianistina lavalla ajatukset eivät karkaa Kokkolaan, mutta kiertueilla tarinaa muiden muusikoiden kanssa riittää. Rikkaasta kulttuurikaupungista on lähtöisin todella iso joukko upeita taiteilijoita. Tässä niistä yhden tarina.

Kokkola oli Joonas Haavistolle hyvä paikka kasvaa. Lapsuudenkoti Vanhassakaupungissa tarjosi idyllisen ympäristön aivan keskustan tuntumassa ja lapselle myös sopivasti vapautta seikkailla.

”Palokujat tarjosivat pienelle pojalle mahdollisuuden livahtaa omasta pihapiiristä korttelin toiseen nurkkaan kenenkään huomaamatta”, Haavisto muistelee.

Talvella kadut muuttuivat katulätkäkentiksi heti, kun ensilumi oli tamppaantunut katuun. Muutenkin Kokkolan liikuntamahdollisuudet ulkojäältä uimahalliin olivat ahkerassa käytössä. Lähellä oli myös mummola, johon Haavisto pääsi veljensä kanssa iltapäiviksi tarhan ja koulun jälkeen.

”Monesti tuoreen pullan tuoksu tuli vastaan jo kadulle asti. Saimme elää läheisissä väleissä isovanhempiemme kanssa”, hän kertoo myhäillen.

Hyviä muistoja liittyy myös kouluvuosiin Hollihaan ala-asteella, Länsipuiston yläasteella ja lukiossa sekä ennen kaikkea konservatoriossa, jota ilman Haavisto tuskin olisi nykyisessä ammatissaan.

Lukiossa Haavisto huomasi, että musiikista alkoi vähitellen hahmottua oma suunta. Matemaattispainotteisessa lukiossa kannustettiin siitä huolimatta määrätietoisesti musiikin pariin lähtenyttä oppilasta tavoittelemaan omia unelmiaan.

Siihen liittyy myös Haaviston mieleen jäänyt tarina.

”Silloinen rehtori Aimo Juntunen kuulutti kerran kesken oppitunnin kaiuttimista: ’Joonas Haavisto, välittömästi rehtorin kansliaan.’ Luokkakaverit naureskelivat, että nyt olet kyllä kerrankin mokannut oikein kunnolla.”

Kansliassa tunnelma oli aluksi vakava. Juntunen istui ilmeettömänä pöytänsä takana ja kertoi poissaolojen alkaneen kertyä perjantaisin. Sitten jännitys laukesi.

”Hän piti vielä hetken jännitystä yllä, kunnes sanoi pieni hymynkare kasvoillaan: ’Miksi et ole kertonut, että käyt Sibelius-Akatemiassa Helsingissä? Sehän on todella hieno asia!’”

Haavisto ei ollut ajatellut, että asiasta olisi pitänyt erityisesti kertoa kenellekään. Rehtorin suhtautuminen jäi kuitenkin mieleen. Ehkä hyvällä koulumenestykselläkin oli osuutensa siinä, että Juntunen suhtautui asiaan lopulta niin myönteisesti.

Kokkola muuttuu, mutta tutut paikat säilyvät

Sittemmin Haaviston elämä on vienyt maailmalle. Kun hän palaa Kokkolaan, monet paikat tuntuvat kuitenkin edelleen tutuilta. Vanhakaupunki on säilynyt vuosikymmenten aikana varsin samanlaisena, samoin Englanninpuisto ja Länsipuisto, museokortteli ja uimahalli.

Tärkeitä ovat myös vanhat pursiseurat Elba ja Mustakari sekä saariston tutut saaret, kuten Tankar, Poronluoto ja Krunni.

Kaikkein tärkein paikka löytyy kuitenkin hieman kaupungin ulkopuolelta.

”Marinkaisten mökki, jonka ukkini rakensi 1960-luvun alussa. Siellä tuli vietettyä kaikki lapsuuden kesät. Meri on edelleen se, jonka äärellä oma mieli tyyntyy, vaikka miten myrskyäisi”, Haavisto sanoo.

Meri on myös yksi niistä asioista, jotka tuntuvat kulkevan Haaviston Kokkola-muistojen läpi sukupolvesta toiseen. Kokkola Works -teemaan liittyy puolestaan hänen äitinsä perheen tarina. Perhe muutti 1960-luvun alussa Itä-Suomesta, Kotalahdesta, Kokkolaan isoisä Paavo Väinölän työn perässä.

Väinölä oli työskennellyt rakennusmestarina Outokummun tehtailla Kotalahdessa ja Outokummussa. Hän oli mukana ensimmäisten joukossa, kun Kokkolan tehtaita alettiin suunnitella ja rakentaa.

Kokkola kulkee mukana myös maailmalla

Pianistin työ vie Haavistoa jatkuvasti eri puolille maailmaa. Lavalla ajatukset eivät kuitenkaan yleensä karkaa kotikaupunkiin.

”Lavalla en yleensä mieti muuta kuin sitä, miten saan musiikkini kuulostamaan mahdollisimman hyvältä kyseisessä tilassa ja miten saan välitettyä tunteen niille, jotka ovat saapuneet paikalle kuuntelemaan konserttiani”, hän toteaa.

Kiertueilla Kokkola nousee kuitenkin toisella tavalla puheeksi. Muusikoiden kanssa tulee usein kerrottua tarinoita aiempien sukupolvien muusikoista, ja kokkolalaisista riittää Haaviston mukaan erityisen paljon kerrottavaa.

”Kokkolan rikkaasta kulttuurikaupungista on lähtöisin todella iso joukko upeita taiteilijoita. Heitä on kiva muistella ja samalla pitää mielessä, minkä työn he ovat tehneet, jotta ovia on avautunut tuleville polville.”

Maailmalla vietetty aika on myös vahvistanut arvostusta monia kokkolalaisia piirteitä kohtaan. Haavisto nostaa ensimmäisenä esiin pohjalaisen suoraselkäisyyden.

”Siinä luvataan vain se, minkä voi toteuttaa. Välillä se voi tuntua jopa liialliselta pessimismiltä, mutta ajattelen sen niin, että luottamus ja sitä kautta myös tulokset syntyvät paremmin.”

Haavisto näkee Kokkolassa myös vahvan tulevaisuuteen katsovan perinteen. Avarakatseisuus ei ole hänen mukaansa mikään uusi ilmiö, vaan sitä on kaupungissa osattu harjoittaa jo Chydeniuksen ajoista lähtien.

Arvostusta herättävät myös kokkolalainen tietotaito, käsityötaito ja tinkimättömyys. Niitä löytyy niin elokuvataiteesta, musiikista ja veneenrakennuksesta kuin kemianteollisuudestakin. Huumoristakin löytyy kokkolalaista luonnetta.

”Suhteellisen suora ja synkkä kokkolalainen huumori on mielestäni ainutlaatuista. Muun muassa islantilaisilla ja meksikolaisilla on hieman samaa vikaa.”

Mikä sitten olisi Haaviston oma myyntipuhe Kokkolalle, jos joku kysyisi, miksi kaupunkiin kannattaisi tulla asumaan, työskentelemään tai vaikka vain viettämään aikaa? Vastaus on lyhyt.

”Kokkolassa on paljon pienessä paketissa”, hän summaa.

Se on samalla varsin hyvä tiivistys myös Kokkola Works -kampanjan teemasta. Kaupungissa on mahdollista rakentaa uraansa, löytää oma yhteisönsä ja elää hyvää arkea ilman että kaikkea tarvitsee etsiä kaukaa.